Miksi syödä ulkona?

Perheen voimin syömään ulos!

Kun lapset ovat vasta pieniä ja näillä on ongelmia keskittymisessä, sosiaalisissa taidoissa ja itsehillinnässä, ulkona syöminen voi tuntua haasteelta. Oli tavoitteena sitten pienen välipalan nauttiminen, tai kunnon illallinen, kannattaa tätä harjoitella. Ulkona syöminen opettaa lapselle monia asioita ja saa perheen toimimaan paremmin yksikkönä.

Ulkona syöminen kannustaa joustavuuteen

Harvat lapset pitävät uusista asioista, varsinkaan uusien ruokien maistamisesta. Mikäli lapsilla on haastetta joustaa, tai kokeilla uutta, kannattaa tarjota paljon uusia kokemuksia. Lapsi ei välttämättä itse tilaa itselleen uusia ruokia, mutta esimerkiksi vanhemman lautaselta voidaan kannustaa maistamaan. Nämä tilanteet auttavat lasta kokeilemaan uutta turvallisesti ja tekemään positiivisia löydöksiä.

Perhe aikaa ilman häiriöitä

Jokaisella perheenjäsenellä on omat aikataulunsa, joten joskus on haastavaa saada kaikkia samaan tilaan. Tämän takia ravintola illallinen voi pakottaa perheen pysähtymään ja nauttimaan toistensa seurasta. Se saa myös lapset osallistumaan keskusteluun enemmän, koska saatavilla ei ole puhelimia, televisioita tai lemmikkejä, jotka harhauttavat huomion. Ulkona syömisestä voi myös muodostua uusi perinne vaikka viikonlopuille, tai syntymäpäiville.

Sosiaaliset taidot ja käyttäytyminen kohenee

Jos lapsella on ongelmia hillitä itseään tai käyttäytyä, ulkona syöminen on hyvää harjoittelua. Tämä antaa mahdollisuuden kehittää heikompia alueita, esimerkiksi keskustelemalla tarjoilijoiden kanssa tai odottamalla nätisti ruuan saapumista.