Lähde matkalle sekä kotoisan Suomen että maailman parhaimpien ravintoloiden seuraan. Ravintoloissa käyminen on aina ollut suosittua ajanvietettä kaikkialla maailmassa, mutta viime vuosina sekä maailmanlaajuinen Covid-19 -virus että yhä kiihtyvä huoli ilmastonmuutoksesta ovat osittain haitanneet ruokaravintoloiden toimintaa.
Ravintoloitsijat ympäri maailman uskovat kuitenkin ravintoloiden suosion nousuun heti entiseen malliin, kun koronaviruksen aiheuttama uhka saadaan taittumaan eri puolilla maapalloa. Ravintolaan lähtiessä mennään tietenkin syömään herkullista ruokaa laadukkaiden juomien kera, mutta usein mieleen herää myös tärkeä kysymys pukeutumisesta. Jokainen haluaa olla edustavimmillaan julkisessa paikassa, kun ”ei koskaan tiedä, jos joku tuttu tai kiinnostava uusi tuttavuus saapuu paikalle.”
Ravintolaan lähtiessä puetaan siis parasta ylle ja kuin kirsikkana kakun päälle suihkautetaan hippusen verran omaa mielituoksua. Saksalainen, korkealuokkainen Hugo Boss -tuotemerkki valmistaa sekä herrat että daamit ”päästä varpaisiin asti juhlakuntoon”. Tarjolla on laadukkaita tuotteita hiusten- ja ihonhoitoon sekä ehostamiseen että hajuvesiin asti. Tyylikkäänä, hyvältä tuoksuvana ja hienosti puettuna kelpaa astua vaikka maailman parhaimpaan ravintolaan.
Euroopan vegaani- ja kasvisravintolat ovat matkailijoiden suosiossa
Euroopan vegaani- ja kasvisravintolatilanne on tällä hetkellä todella hyvä, kiitos viime vuosien lisääntyneen huolen mahdollisesta ilmastonmuutoksesta. Maailman kasvisravintoloista ykkösenä on Islanti: ja Suomi on kunniakkaasti sijalla 12. Suomessa on huikeat 79 erilaista vegaani- ja kasvisravintolaa. Kyseiset tiedot pohjautuvat vegaani- ja kasvisravintoloiden julkaisuun nimeltään Happycow.net:
Maailman 50 parasta ravintolaa vuonna 2019
The World’s 50 Best Restaurants 2019 -äänestyksen voittajaksi sijoittui tuomariston ylivoimainen suosikki Ranska. Ranskan Mentonissa sijaitseva ravintola Mirazur oli tullut kolmannelle sijalle jo vuonna 2018 ja imaisi kotiin nyt kokonaisen voittopotin mainetta, kultaa ja kunniaa.
Vuonna 2018 maailman parhaimmaksi ravintolaksi valittiin Italian Modenassa sijaitseva Osteria Francescana, toiseksi sijoittui espanjalainen Gironassa toimiva El Celler de Can Roca -ravintola ja kolmanneksi edellä mainittu ranskalainen Mirazur. Raadissa valintaa tekemässä oli kaikkiaan 1040 äänestäjää, joista puolet oli naisia ja tasapuolisesti puolet miehiä. Arvovaltaisessa raadissa oli mukana alan parhaimmistoa, ravintoloitsijoita, kokkeja, ruokatoimittajia, vierailevia ruoka-asiantuntijoita ja ravintolakirjoittajia. Kukin tuomareista sai antaa äänensä 10 eri ravintolalle.
Arvoisa yleisö, eli parhaat lukijat, seuraavassa maailman 10 arvostetuinta ruokaravintolaa paremmuusjärjestyksessä.
- Mirazur, Ranska
- Noma, Tanska
- Asador Etxebarri, Espanja
- Gaggan, Thaimaa
- Geranium, Tanska
- Central, Peru
- Mugaritz, Espanja
- Arpège, Ranska
- Disfrutar, Espanja
- Maido, Peru
Yllättäen Ranska, Tanska, Peru ja Espanja ovat parhaiden ravintoloiden joukossa useamman ravintolan voimin.
Suomen parhaimmat ravintolat vuonna 2019
Vuonna 2019 valittiin 50 parhainta suomalaista ravintolaa. Valinta perustuu Viiden Tähden toteuttamaan 50 Parasta Ravintolaa -äänestykseen.
Parhaimmat suomalaiset ravintolat vuonna 2019 olivat:
- Ravintola Grön, joka tarjoaa laadukasta kasvipainotteista ruokaa. Ravintola Grönillä on hallussaan yksi arvostettu Michelin-tähti.
- Ravintola BasBas tarjoaa raikasta, aidoista raaka-aineista valmistettua ruokaa.
- Ravintola Olo on palkittu yhdellä arvokkaalla Michelin-tähdellä. Ravintola valmistaa laadukasta, monipuolista ruokaa jokaiseen makuun.
- Ravintola Palace tarjoaa herkullista, kansainvälistä ruokaa upeassa nostalgisessa miljöössä. Ravintola on palkittu Michelin-tähdellä.
- Ravintola Inari, jonka upea makumaailma korostaa taidokkaasti sekä suomalaisia että aasialaisia herkkuja.
- Ravintola Kaskis, Turussa tarjoaa herkullista ruokaa vuodenaikojen mukaan
- Ravintola Vinkkeli tarjoaa maistuvaa ruokaa ja laadukkaita viinejä
- Kodikas ja moderni Ravintola Ora sijaitsee kauniissa Ullanlinnassa. Ravintola valmistaa maistuvaa luomu-, lähi-, gourmet- ja kasvisruokaa.
- Yhden Michelin-tähden Ravintola Demo tarjoaa näyttäviä, herkullisista raaka-aineista rakkaudella valmistettua ruokaa.
- Ravintola Ask valmistaa herkullisia ja näyttäviä ruoka-annoksia käyttäen apuna pieniltä tuottajilta hankittuja raaka-aineita.
Suomen parhaita ravintoloita pääsevät äänestämään aina ravintola-alan ammattilaiset. Ravintoloita suosituimpaan järjestykseen on Suomessa laitettu aina jo vuodesta 2005 lähtien.